Helmin ensireaktio belgianpaimenkoiraan oli karmaiseva: pentuparka alkoi draamakuningattaren lailla vikistä aivan kuin joku olisi astunut sen tassun päälle. Pentu juoksi äkkiä Hurtan luota niin kauas kuin suinkin pääsi pitäen kimakkaa vinkumista päällä kokoajan. Näin itse tilanteen, kun tarkkailin, miten pentu suhtautuisi Hurttaan. Eipä Hurtan tarvinnutkaan kuin nuuhkaista Helmin nenää, ja se oli sille jo aivan liikaa.
Parin tunnin tutustelun jälkeen Helmi ja Hurtta löysivät kuitenkin yhteisen sävelen, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti